Ah. Meidän Nelli on monistettu. Koittakaas vittu haltioissanne laulaa yhteen biisiin 15 raitaa tavaraa ja parin päivän päästä alkaa selvittelemään sieltä että mitkäs fraasit ne menivätkään parhaiten ja mitäs noista jättäis vielä taustalle ja vittu mitähän muuta. Perse.
Paskalta tuntuu mut hyvältä kuulostaa, anyways.
27.6.2008
24.6.2008
Studiopäivät 7-10 tai 3-6
Uusiksi aloitetun urakan viime päivät ovat kuluneet kitaroita ja bassoja vääntäen, about puolet tavarasta vielä nauhoittamatta. Huomisiltaan mennessä olis tarkoitus saada kielisoittimet pois alta ja siirtyä torstaina laulukopin puolelle.
Ja ai niin muuten. Kun ekan kerran aloitettiin nauhotukset keväällä, heti rumpu- ja bassopohjien jälkeen oli vappu, jonka jälkeen piti alkaa kitaranauhoitukset. Tällä kertaa tehtiin rummut ja bassot ja sitten olikin juhannus, jonka jälkeen aloitettiin kitaranauhoitukset.
Meitä paremmin tuntevat voivat luoda tuosta kuvitteellisen yhtälön päähänsä ja miettiä kuinka iloisina kitaristimme noina aamuina heräsivätkään.

Tunnisteet:
studio
21.6.2008
Studiopäivä 6 tai 2
Rummut purkissa ja hyvältä kuulostaa. Eilen siis tuli valmiiksi ja sit vietettiin juhannusta, tänään oli välipäivä. Ois pitäny vetää bassot narulle mut ei jaksa ku nukutti. Huomenna luulisin ehtiväni senkin hoitaa ennenku Jani saa ittensä tänne "studiolle" asti tuotua.
Tunnisteet:
studio
19.6.2008
Studiopäivä 5 tai 1
Tänään aloiteltiin siis nauhoittelut alusta kun viimeksi tuli noiden koneiden kanssa vähän ongelmia. Nyt niitä ei tosin näkynyt, saatiin puolet biiseistä purkkiin erittäin hyvällä draivilla ja erittäin hyvillä soundeilla (ainakin näin demotasolla ja näillä taidoilla...). Vähän tosin vitutti ja väsytti kun oli pitkä päivä takana ja päästiin vasta iltapäivällä aloittamaan tositoimet. Noh, tästä viisastuneena huomenna päivä alkaakin jo klo 10.
Hyvää shittiä täältä on tulossa, uskokaa pois. Ensi kerralla on tosin toivottavasti jo vähän enemmän varaa pistää levyntekoon, niin ettei tarvitsisi itse tehdä ihan kaikkea. Mut mikäs täs. Työstä käy, vaikkei palkkaa näy.
Älkää hukkuko juhannuksena.

14.6.2008
Eli mitä nyt siis tapahtuu?
- meillä on elämää, ihan oikeaa sellaista kaikilla
- kohta taas treenataan
- sit nauhotetaan kovalla tahdilla hyvää paschea
- sit miksataan
- sit masteroidaan
- sit nukutaan ja jatketaan elämää
- sit mennää dämpselis, keikalle Kemiin ja julkaistaan vihdoin se uusi demolevy!
Sanotaan nyt että 16.7. on julkaisupäivä. Tällä hetkellä kannet on tehty, biisienvälit on suunniteltu, sovitukset on tehty (lauluja lukuunottamatta), sanoitukset kirjoitettu... On siis tehty ihan tajuttoman hyvä teemaminilevydemo, sitä ei vaan ole vielä nauhoitettu.
Mut siis jee. Katsokaa Home Junioria sillä aikaa. Me voitetaan ensi vuonna viini ja ämmä. Tai monikkoja.

1.6.2008
We might rise again
Kesä on alkanut. Seuraava keikka taitaisi olla vasta 17.7. Kemissä, tulee pieni reissu pistokeikan myötä mut sehän on just parasta kesällä! Siihen mennessä pitäisi myös EP:n valmistua. Kyllä se valmistuu tällä kertaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)