Palokka, nightcafe 23.5.
Palokan kirkko, Palokka
Lepakkoluolasta tuli taas lähteä kello 16 aikaan kotikonnuille kirkolle soittamaa. Pojat hoiteli roudauksen ja varmaan jotain siinä sivussakin, oltiin taas komeasti myöhässä. Allekirjoittanut haettiin laulajabasistin veljen, Samuel Punkkarin toimesta viimeisenä siinä viiden kieppeillä ihmettelemään keikkapaikalle menoa.
Kuten sanottu, oltii myöhässä ja soundcheckit tuli vielä tehdä ennen kello 19. Eipä siinä sitten mitään kummempia ku pikkuhiljaa pajotettiin kamat lavalle kun discopalloja, kaikenmaailman valoja ja savuttimia ruuvvailtiin näyttämöön vielä kiinni. Sitten oli tarkastelun aika. Litkittiinpä siinä Alen kanssa limuja kun Jaakko hakkas kymmene minuuttii virveliä että saatii jonkilaine soundi irti pöntöstä. Kitarat ja bassot kuullosti ihan OK:lta, tosin en kuullut Alen kaapista yhtään mitään ja silti täytyi omasta marsusta kääntää nupit melkee 11. Soiteltiin siinä sit pahan juuresta jonkin aikaa ja todettiin että saanee kelvata ja siinä 18.45 paineltii backstagelle upottamaan lisää happopitoisia juomia. Tapahtuma oli päihteetön. Tosin rakennuksen pihalle pukkasi nuorta ihmistä pullo kourassa aiheuttamaan pahennusta ja järjestyksenvalvojat hoitivat heitä sitä mukaan tontilta pois.
Viisi bändiä irrotteli ennen meitä lavalla ja kaikilla mitä tuli kuunneltua ja katottua oli toimivaa settiä. Myös laukaassa ollut Lojohh oli raahannut itsensä paikalle sieltä jostain Äänekosken syövereistä ja tarjoili tuotantoaan. Siinä kymmenen aikaan nuorisoa oli ahtautunut kirkkoon jo sen verran että jouduttiin käymään paikallisessa haukkaamassa happea rumpalipalin ja toisen kitaristin kanssa. Laulajabasisti jäi pitämään tunnelmaa yllä.
kello 23 oli sitten meidän vuoro yrittää irrottaa päitä ruumiistamme ja soittaa rokkia tälle nuorelle kansalle joka vaikutti jo hieman väsyneeltä, liekkö nukkumatti pyörähtänyt jossain välissä myös tapahtumassa. No ei siinä ketään. Tunnelma oli ainakin lavalla hyvin rento ja rempseä, välispiikit perseestä ja kädet hapoilla kolmen ekan vedon jälkeen. Joutui haukkomaan happea ihan urakalla että jaksoi irrottaa vielä 4 biisiä lisää. Jotkut yleisöstäkin heräsi jorailemaan lavan eteen kun vedettiin demolta parit vanhat mätöt. Laulajabasistin kanssa heiluttiin kun heinäntekijät ja siinähän meni sit toinen mikki särki kun basistimme pyllähteli taas kerran ja sai kalustoa samalla naamalleen.
Jatkettiin kuitenkin heilumista ja Laulajabasistin veli tuli mörisemään mikkiin kun kerrottiin yleisölle syvimmistä unista ja haaveista. Vedettiin loppuun vielä vakaa vanha haudan takaa ja bassoon hyökkäili Heikki Ala-N. ja siitäkös laulajabasistimme innostui ja irrotteli HC-punkki tyyliin Annalan sanoituksia. tais unohtaakki muutaman sanan siinä välissä kun oli niin täpinöissä ja varmaan koki takaumia hetki sitten tapahtuneesta pyllähdyksestä.
Vajaa tunti soiteltiin siinä nuorisolle rokkia ja sitte kirkko sulki ovensa, pakkailtii kamat sivuun ja ruvettiin suunnittelemaan loppuiltaa. Kuten yleensä, perinteistä tulee pitää kiinni, niin myös piti oluttuopista keikan jälkeen. Jagob ja Tom Cruise lähtivät mukaan maistelemaan mallasta, laulajabasisti Punkkari säästeli happea seuraavan päivän yläkaupungin yötä ja laihojen punkkareiden keikkaa varten.
Oli mukavaa käydä verestämässä muistoja pitkästä aikaa tuolla kirkolla missä tuli itsekin nuorempana jonki verra pyörittyä. Kiitos järjestäjille, valotiimille, miksaajille, yleisölle, Kurren Raitille ja muille bändeille. Ja en kyllä sitten enää tiiä. Laulajabasistimme varmaan lisäilee kuvia tai videomateriaalia jonnekkin päin laajaa intterwebbiä niin voitte sit ihmetellä pitääkö nämä puheet totta vai muistanko päivästä enää mitään.
Kuulumisiin ja vi ses i Kemi, ellei pukkaa jostain keikkaa ennen sitä.
Eliaksen lisäys: tsekkailkaas videovimpulaa keikasta...
26.5.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti