14.5.2008

KEIKKARAPORTTI: Riitasointurock

Riitasointurock 9.5.-2008
Sydän-Laukaan koulu, Laukaa

Kyl kyl. Ilo oli ylimmillään kun selvisi että Home Juniorit, nuo laihat punkkariystävämme, eivät päässeet Ääni ja vimma semifinaalien takia Riitasointurockiin keikalle ja tuon myötä Afubad saisi mahdollisuuden näyttää Laukaan nuorisolle mistä ankka virtsaa.

Lyhyellä varoitusajalla sovittu keikka vaikutti oikein mukavalta ja suht helpolta. Harmitti tosin että Suomi-Latvia jäi näkemättä mutta ei se kuulemma niin katsomisen arvoinen ollut muuten kuin Masalskinsixnischin osalta....

Anyways, matkaan lähdettiin joskus puolen neljän-neljän aikaan, kärry kyydissä ja autossa pelkät soittajat. Ennen keikkaa tapettiin aikaa heittelemällä jenkkifutista salissa ja tuloksena kaksi vaurioitunutta kielisoittajan peukaloa sekä rumpalin nilkka. Fiksua puuhaa siis, ja kuten paikalla ollut äänimieskin totesi, "urheilusta ei seuraa mitään hyvää..."

Sitten tulikin kohta meidän vuoro. Vedettiin melko samanmoinen setti kuin Katseessakin, tosin Sweet Amberin tilalle vaihdettiin ihka uusi biisi! Soitettiin siis Settled Mind EP:llekin päätyvä The Beginning ensimmäistä kertaa livenä ja kolmatta kertaa yhdessä. Oltiin Janin kanssa melko liekeissä, mutta Allua vähän harmitti mokailut keikan loppupuolella. Muut koitettiin äijää piristää ja kyllähän se sitten myöhemmin illalla oli unohtanut murheet ja aamulla taisi olla kaikki muukin unohtunut, paitsi se yks juttu mitä se teki aamuyöllä yhdelle meistä yhdessä paikassa...

We had fun! Lisää tällaista! (ai niin, kannatti homojunnujen mennä vimmailemaan. voittohan sieltä höille napsahti, vaikka olihan tuo arvattu jo etukäteen... onnea vaan pojaat! www.homejunior.com)

Niin, ja kiitos meidän faneille! Oli uskomatonta nähdä ja kuulla että meistä tykätään :D


Kuvat: Pauliina Puttonen


1 kommentti:

Jani kirjoitti...

Joo. sydän-laukaakoulu jäi sydämiimme ikiajoiksi. Yleisö oli elävä ja me sykimme itsemme lavalla hikeen. Eliaksella taisi kisakunto loppua siinä jonkun vaihdon hujakoilla kun noin 20 minuuttia varsinaista peliaikaa oli pelattu ja ukko pyllähti rumpujen eteen komeasti. Mahtoikohan kalastella jäähyä että ois vähän voinu huilata ja hoitaa homman kotiin sit yv:llä. Allekirjoittanut koitti sooloilla pelin voitoksi luottopuolustaja rumpali (joka tunnetaan jytisevästä menosta) jaakon kanssa mutta kiekonmenetyksiä tuli aika ajoin eikä voinu mitään. Viimeinen 5 minuuttinen lähti käyntiin ja oli mörssärifiilis ja siitä sit kärsittii. Kiekko meni kulmaan kun peliaikaa oli noin minuutti jäljellä ja huidoin pelivälineeni kelvottomaksi ja kiekko meni omaan maaliin. Tiukka peli niukka voitto, 2-1. Kiitos Halifax.
Ja tiukan voiton jälkeen olut toimi janonsammuttajana.